keskiviikko 26. maaliskuuta 2014
Vierailu viinitarhalle
New Wine
Jokaisella viinillä on oma persoonallisuutensa. Hyvä viinitarhuri tuntee kaikki köynöksensä kymmenien vuosien ajalta. Hän tietää niiden yksilölliset erot ja tarpeet.
Grapevine
Jokaista köynöstä hoivataan; sitä trimmataan sopivana ajankohtana sopivassa määrin, lannoitetaan, tuetaan sekä suojellaan tuholaisilta.
Sweet wine
Hyvä viinitarhuri tietää tarkalleen mitä tehdä saadakseen köynöksensä hedelmällisiksi.
Taiten hoidetut köynökset tuottavat runsaimman sadon ja lepäävät luotettavissa käsissä päivästä toiseen.
sunnuntai 23. maaliskuuta 2014
Juoteltua iloa
Fern
Wihrlwind
Olihan se näitäkin kokeiltava :) Yllättävän joutuisasti aika katoaa tuulen pyörteisiin näitä juotellessa.
Aurinkoa ja alati vaihtuvia luonnon muotoja sinunkin päiviisi!
lauantai 15. maaliskuuta 2014
Living Water
"But whoever takes a drink of the water that I will give him shall never, no never, be thirsty any more."
John 4:14
Korun tekoa
on joskus kiva kuvata - tähän koruun käytin n. 1.5 mm:n paksuista pantalankaa
juotin renkaan pantalangan alle ja ehdin tehdä päällejuotetut kynnetkin -
ennen juottamista päätös kuitenkin muuttui.
tiistai 11. maaliskuuta 2014
torstai 27. helmikuuta 2014
Tulostettua iloa
löytyi tälle päivälle thingiversestä (esine 200526). Lumihiutaleiden koko on 15 mm. Thingiverse on helppo tapa tutustua 3D-tulostuksen mahdollisuuksiin. Muiden suunnittelemia koruja löytyy jo aikamoinen valikoima.
Jos haluaa itse luoda jotakin netistä löytyy muitakin maksuttomia ohjelmia tätä varten. Avaimenperä on suunniteltu tinkercadillä.
Muita maksuttomia ohjelmia ovat: sketchup sekä sculptris
Ja kun kaiken on suunnitellut ja tulee tarve tulostaa, tulostimenkin saa tilattua netistä - kuvan tulostin löytyy rakennussarjana elektroniikkamaailmasta.
3D:tä oli ihan pakko kokeilla. Koska minussa ei ole tällä hetkellä tarpeeksi tee-se-itse-naista tulostimen kasailuun niin suoritin kokeilun kaupunkiverstaalla, jossa asiantunteva henkilökunta ystävällisesti neuvoi ja auttoi korujen tulostuksessa. Hinta on n. 40 senttiä esineeltä (vaatii aikavarauksen).
Vielä oli tuunattava retrokynä mieleisekseen (esine 259282), (bicin mustekynän sisällys käynee koteloon sellaisenaan), mutta minulla kun sitä ei ollut niin kokosin sisällyksen toisin päin.
Iloa Sinunkin päivääsi
lauantai 22. helmikuuta 2014
pientä iloa
piti tähänkin päivään saada.
Korvakorut 10 mm akaateilla. Värivaihtoehtoja nähtävillä kohdassa: Muita iloja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)




